Esittely
Ottelutilastot
PuWo - JyLe N1
18-19 - Naisten 1-sarja - Naisten 1-sarja
Klo 17:00 Pohjantien koulu
12
Tam

Ennakkoinfo


Joulutauon jälkeen JyLen naiset matkustavat Puijo Wolleyn vieraiksi Kuopioon. Syksyllä PuWo aloitti sarjakauden voittamalla JyLen ensimmäisessä pelissä Jyväskylässä 1-3. Viime kauden päätteeksi mestaruusliigakarsintoihin päässyt PuWo on tällä hetkellä neljä pistettä JyLen takana yhden pelin enemmän pelanneena. 

Ensimmäinen peli PuWoa vastaan ei ollut JyLeltä järin mallikasta peliä, joten joukkue palaa halusta näyttää PuWolle parempia otteita Kuopiossa. PuWon pistenikkareina ovat alkukauden peleissä olleet pääasiassa Elina Heiskanen ja Miila Puruskainen, ja mielenkiintoinen pelaaja on myös ex-JyLeläinen Pihla Pohjola. 

Syksyn aikana JyLen peli kehittyi peli peliltä, ja joukkue päätti syyskauden voittoputkeen. Neljä peräkkäistä kotipeliä ennen joulutaukoa auttoivat JyLen joukkueen hyvään lentoon, mutta hyviä pelejä on jatkettava myös vieraskentillä. Ennen joulutaukoa JyLe pelasi Rantaperkiön Iskua vastaan huikean torjunta-puolustuspelin, ja myös varmistuspeli oli kauden parasta. Huipputasaisessa naisten 1-sarjassa voitto tai tappio voi nostaa tai pudottaa joukkuetta monta sijaa, joten JyLe lähtee Kuopioon nälkäisenä metsästämään kolmea pistettä.

N1:n vuoden ensimmäinen ottelu Kuopiossa 12.1.


Uusi vuosi aloitetaan Kuopiosta 12.1.

Joulutauon jälkeen JyLen naiset matkustavat Puijo Wolleyn vieraiksi Kuopioon. Syksyllä PuWo aloitti sarjakauden voittamalla JyLen ensimmäisessä pelissä Jyväskylässä 1-3. Viime kauden päätteeksi mestaruusliigakarsintoihin päässyt PuWo on tällä hetkellä neljä pistettä JyLen takana yhden pelin enemmän pelanneena. Ensimmäinen peli PuWoa vastaan ei ollut JyLeltä järin mallikasta peliä, joten joukkue palaa halusta näyttää PuWolle parempia otteita Kuopiossa. PuWon pistenikkareina ovat alkukauden peleissä olleet pääasiassa Elina Heiskanen ja Miila Puruskainen, ja mielenkiintoinen pelaaja on myös ex-JyLeläinen Pihla Pohjola. Syksyn aikana JyLen peli kehittyi peli peliltä, ja joukkue päätti syyskauden voittoputkeen. Neljä peräkkäistä kotipeliä ennen joulutaukoa auttoivat JyLen joukkueen hyvään lentoon, mutta hyviä pelejä on jatkettava myös vieraskentillä. Ennen joulutaukoa JyLe pelasi Rantaperkiön Iskua vastaan huikean torjunta-puolustuspelin, ja myös varmistuspeli oli kauden parasta. Huipputasaisessa naisten 1-sarjassa voitto tai tappio voi nostaa tai pudottaa joukkuetta monta sijaa, joten JyLe lähtee Kuopioon nälkäisenä metsästämään kolmea pistettä.

JyLe N1 taisteli Kuopiossa 2-3 voiton PuWosta


JyLen naiset matkustivat lauantaina 12.1. Kuopioon Puijo Wolleyn vieraaksi. Yleisöystävällinen viiden erän peli päättyi JyLelle 3-2. Kokonaisuudessaan peli oli JyLeltä ailahtelevaa: ensimmäisen erän PuWo vei 25-15, toisessa erässä peli saatiin kasaan ja JyLe voitti sekä toisen että kolmannen erän pistein 17-25 Neljännessä erässä Puwo pääsi juhlimaan ja se jyräsi 25-17 voittoon. Viides erä oli tasaista taistelua, jonka Jyle vei tiukasti itselleen 13-15.

PuWon kova torjunta ja hyvä puolustuspeli toivat haastetta JyLen hyökkäyspeliin, ja pelissä nähtiinkin pitkiä palloralleja. Hävityissä erissä JyLe ei saanut pelirytmistä kiinni haastaviin paikkoihin sattuneiden omien virheiden vuoksi. Myös Puwon uusi amerikkalaisvahvistus yleispelaaja Raean Greisen pääsi näyttämään osaamistaan, ja hänet valittiinkin kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi. JyLen parhaana pelaajana palkittiin onnistuneen pelin jälkeen passari Anni Toivonen, ja jylettäreksi nimitettiin Milla Aalto, joka nostatti koko joukkueen henkeä loistavilla suorituksillaan ja tsempillään. Ensi viikonlopun tuplapeliviikonloppuna JyLe kohtaa lauantaina 19.1. Helsingissä Puman ja sunnuntaina 20.1. kotisalissaan NALE/HELVolleyn.

Kuva: Ile Salminen

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
PuWo 2 - 3
(25 - 15) (17 - 25) (17 - 25) (25 - 17) (13 - 15)
N1
Lisää uutisia
JyväsLentis ry
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat