Esittely
Ottelutilastot
LP Viesti Akatemia - JyLe
18-19 - Naisten 1-sarja - Naisten 1-sarja
Klo 17:00 Salohalli
9
Hel

JyLen naisilla edessä tiukka vierastupla


Tulevana viikonloppuna JyLen naisten bussi suuntaa tuplaviikonloppuun lounaaseen. Lauantaina 9.2. JyLe kohtaa sarjan kärkijoukkueen Salon Viesti Akatemian, ja sunnuntaina Raision Urheilijat emännöi ottelua Raisiossa.

Salo on pelannut itsensä selkeäksi sarjaykköseksi huikean voittosaldonsa myötä, ja on karannut muuten tasaisen sarjan piikkipaikalle ylivoimaisella piste-erolla. Pelaamistaan 20 ottelusta Salo on hävinnyt vain kaksi. Lähes koko seitsikko on saanut kovuutta farmisopimuksen myötä myös Salon Viestin liigaringissä, joten erittäin kovasta joukkueesta on kyse. Ensimmäisessä kohtaamisessaan Jyväskylässä JyLe laittoi Salon Viesti Akatemian tiukille, mutta taipui lopulta 2-3 kotitappioon. Kaisa Nymanille tuttuakin tutumpaan Salohalliin lähdetään taistelemaan voitosta, sillä ykkösjoukkueen päänahka on tietenkin erittäin haluttu. Viesti Akatemia saakin esittää parasta osaamistaan, sillä Kaisa on tottunut moukuttamaan palloja Salohallin lattiaan. Myös muu joukkue on toipunut edellistä peliään verottaneesta flunssa-aallosta, ja on vireessä. Salon joukkueessa koko laitaosasto Netta Laaksosen ja Saana Lindgrenin johdolla tekee kovaa tulosta, ja keskipelaaja Pilvi Kettunen on kaksoisroolissaan liiga- ja 1-sarjapelaajana jaksanut tehdä kovan pistemäärän 1-sarjassakin. Mielenkiintoa peliin tuo tietysti myös Salon liberona häärivä JyLe-kasvatti Milja Piesanen.
Peli Salohallissa la 9.2. klo 17:00

Sunnuntaina JyLe jatkaa matkaansa Salosta Raisioon, jossa se kohtaa Kerttulan liikuntahallissa Raision Urheilijat. RaisU on ollut kova kotonaan, ja Kerttulan liikuntahallissa se on hävinnyt vain yhden ottelun, ja senkin sarjakärki Salon Viesti Akatemialle. Viimeisiin peleihin RaisU on vahvistanut rivejään, kun aiemmilta vuosiltaan juniorimaajoukkueista tuttu keskipelaaja Tuuli Mäki on liittynyt joukkueeseen. Kauden kuluessa laiturit Ella Eloranta, Emilia Helminen ja Kati Nikula ovat olleet joukkueen kantavia voimia. Kotonaan JyLe voitti RaisUn 3-1, ja lähtee voitonnälkäisenä myös Raisioon.
Peli Kerttulan liikuntahallissa su 10.2. klo 15:00

Kuva: Ari Hyvönen

JyLen naisille ei herunut pisteitä vierastuplaviikonlopusta


JyLellä oli haastavat asetelmat lähteä vierastuplaan, kun Heta Rissanen loukkasi viikolla kätensä harjoituksissa. Sinänsä harmittomassa harjoitustilanteessa pallo osui sormeen, jonka seurauksena kämmenluu murtui. Heta on tehnyt laiturina joukkueesta eniten pisteitä kauden aikana, joten tärkeä palanen joukkueesta puuttui. Peleihin lähdettiin kuitenkin tietenkin täysillä taistelemaan, ja pelitaktisilla muutoksilla pyrittiin saamaan oma peli mahdollisimman vahvaksi. Hakkurin tontilla pelasi Saara Piippo, ja sunnuntain pelissä Saaran ohella myös Siiri Vehmanen hoiteli hakkurin roolia.

Lauantain pelissä kärkijoukkue LP Viesti Akatemiaa vastaan saatiinkin tappiosta huolimatta hyvä peli aikaiseksi. Hyvän vastaanoton sekä torjunta-puolustuspelaamisen turvin päästiin hyökkäämään paljon 1-tempoa, josta Kaisa Nyman ja Anniina Peltonen tehtailivat pisteitä hyvillä tehoilla. JyLe johti ensimmäistä erää parhaimmillaan 16-19 ja kolmatta erää jopa 15-20, mutta LP Viesti Akatemia pusersi molemmista eristä voitot tehokkaamman pelinsä ja laajemman pelaajarosterinsa voimin. Toinen erä kulki alusta loppuun asti LP Viesti Akatemian tahdissa. Lopulliset eräpisteet LP Viesti Akatemian 3-0 voitossa olivat 25-21, 25-15, 25-23.

JyLen parhaana palkittiin 13/+12 pistettä tehnyt Kaisa Nyman. Myös libero Emilia Joensalo pelasi erittäin onnistuneen vastaanotto- ja puolustuspelin
LP Viesti Akatemian parhaana palkittiin pisteet 10/+6 tehnyt hakkuri Saana Lindgren. Tehokasta peliä vastustajan puolella esitti myös Arita Ternava.

Sunnuntain pelissä Raision urheilijoita vastaan JyLe pääsi ensimmäisessä erässä toteuttamaan jälleen hyvää 1-tempopelaamista, ja myös laiturit Tiina Pöytäniemi ja Milla Aalto saivat laidasta tehtyä pisteitä torjunnan käsiä hyödyntäen. Ensimmäisen erän JyLe voitti 18-25. Seuraavissa erissä RaisU paransi kuitenkin syöttöpeliään, mikä vaikeutti JyLen vastaanottoa. Hyökkäys laidasta päätyi usein RaisUn hyvään torjuntaan tai virheeksi, eikä keskihyökkäystä saatu hyödynnettyä tarpeeksi, vaikkakin keskipelaajat Kaisa Nyman ja Anniina Peltonen tekivät Jyleläisistä jälleen eniten pisteitä. Pelissä kaikki JyLen mukana olleet kymmenen pelaajaa kävivät kentällä, ja 1-sarjadebyyttinsä teki Eeva Karkkonen. Eeva hoitikin tehtävänsä hienosti kentälle tultuaan. JyLen 1- ja 2-sarjajoukkueiden välillä on tapahtunut pelaajavaihtoa Iida Fredriksonin ja Jutta Lindbergin siirryttyä kevääksi 2-sarjajoukkueeseen, ja Eeva Karkkosen tultua 1-sarjajoukkueen mukaan.

Eräpisteet RaisUn 3-1 voitossa olivat 18-25, 25-14, 25-14, 25-15

Jylen parhaana palkittiin passari Anni Toivonen ja RaisUn parhaana viimeisiin peleihin RaisUn rivejä vahvistamaan tullut keskitorjuja Tuuli Mäki.

Kuva: Ari Hyvönen

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
LP Viesti Akatemia 3 - 0
(25 - 21) (25 - 15) (25 - 23)
Lisää uutisia
JyväsLentis ry
«  Huhtikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930
 
Kategoriat